Palvelut

Tukipalvelut senioreille

Tukea ja avustusta arkeen henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti. Palvelu voi pitää sisällään ajanviettoa ja yhteistä tekemistä sekä keskustelua, avustamista kodin askareissa kuten ruuan laitossa ja siivouksessa, ulkoilua sekä asiointiapua esimerkiksi kaupassa tai virastossa. Palveluun voi kuulua myös liikkumisen avustaminen ja saattoapu esimerkiksi lääkärikäynnille. 

Lapsiperheiden kotipalvelut

Arjen tukea perheelle kuormittavassa tai kiireisessä tilanteessa, yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Palvelu voi pitää sisällään lastenhoitoa, lasten saattamista kouluun tai päiväkotiin, sekä kodinhoidollisissa toimissa avustamista, kuten kaupassa käyntiä, ruuan laittoa tai pyykinpesua ja kevyttä siivoamista. 

Henkilökohtainen avustaminen

Henkilökohtainen avustaminen hyvinvointialueen palveluseteliasiakkaille.